8raita

Helmikuu

Etusivu > Kuukauden levy > 2022 > Helmikuu

Poppimaailmassa laadun takeeksi riittää joskus yksi numero sekä pari kirjainta. Valitaan vaikka numero 4 ja kirjaimet voisivat olla A ja D. Ynnätään nämä yhteen niin tulokseksi saadaan 4AD joka todellakin on laadun tae. Neljä on myös merkittävä numero Brooklynista ponnistavalla Big Thiefin uudella studioalbumilla. Levy oli nauhoitettu neljän eri session aikana. Koronan aikana yhtye on ollut luomisvoimissaan ja nauhoitti valtavan määrän biisejä, joista 20 valikoitiin uudelle studioalbumille. Hieman päälle 80 minuuttia kellottava studioalbumi voi tuntua todella megalomaaniselta palalta yhdeltä istumalta kuunneltuna, mutta ennakkosinglejen laadun perusteella tuo aika menee kuin siivillä. Levyn pisin kappale kestää 5:44 minuuttia, eli bändin tuttu biisientekotaito on taatusti tallella eikä olla lähdetty liikoja kokeilemaan, vaikka siihen olisi ollut varmasti mahdollisuus. Lyhyestä virsi kaunis (vaikka albumin mitta pitkä); eli jos kaipaat folkahtavaa ja melodiatajuista poppia, niin Big Thiefin Dragon New Warm Mountain I Believe in You levy tarjoilee sitä kerralla aimo annoksen! Bändi U.F.O.F. albumi kannattaa tsekkailla myös jos ei ole vielä tuttu.

Suosittelemme!
Big Thief - Dragon new warm mountain I believe 2LP
4AD
Dragon New Warm Mountain I Believe in You is a sprawling double-LP exploring the deepest elements and possibilities of... 
37,90 €
Saatavilla 1 kpl
Suosittelemme!
Big Thief - Dragon new warm mountain I believe CD
4AD
Dragon New Warm Mountain I Believe in You is a sprawling double-LP exploring the deepest elements and possibilities of... 
16,90 €
Saatavilla 0 kpl
tech
Paytrail