FIEN

Tiedotteet

Maaliskuun kuukauden levy: Amuri - Ettei kukaan tuntisi enää pimeää

Amurin uusi albumi “Ettei kukaan tuntisi enää pimeää” on tullut kuunneltua sen verran useasti ja todettu myös niin mainioksi tapaukseksi, että sehän valikoitui 8raidan kuukauden levyksi. Mitäs tästä sen enempää osaisi tarinoida kuin mainita, että biisimateriaali on vahvaa, sanoituksissa löytyy kotimaisen iskelmärokin perinteiden mukaisesti sopivasti hömppää, mutta myös suomalaisen sielunmaiseman melankoliaa. Bändillä tatsi kohdillaan ja saunditkin just eikä melkein. Vertauskuvana tulee ensimmäisenä mieleen melkein kuin Liekki olisi vaihtanut iskelmävaihteelle. Leevi and the Leavingsin haamua ei myöskään päästä pakoon tässäkään tapauksessa, mutta se on vain hyvä asia. Tää tunne on tärkeä biisin aloituslause “On vihdoinkin ulkona lämmintä ja mulla on rinnassa kevättä...” kiteyttää tämän levyn yleisfiiliksen aikalailla täydellisesti.

Arkisto

Maaliskuun kuukauden levy: Amuri - Ettei kukaan tuntisi enää pimeää
Helmikuun kuukauden levy: Big Thief - Dragon New Warm Mountain I Believe in You
Tammikuun kuukauden levy: Teini-pää - Maailma kyllä odottaa
Vuoden myydyimmät levyt 2021.
Joulu 2021
Perjantai 5.11.2021
Perjantai 22.10.2021 - John Coltrane & Freddie Hubbard
Perjantai 1.10.2021
Perjantai 24.9.: Eric Dolphy & Herbie Hancock
Alkuvuoden 2021 top 40
Joulun aukioloajat
Record Store Day ale verkkokaupassa!
Pääsiäisaleverkkokaupassa!
Tilannepäivitys 22.3.2020
Toimitukset
Uusi palvelu käyttöön ensi viikon perjantaina!
8raidan uutiskirje 9.1.2020
Poikkeukselliset aukioloajat
8raidan uutiskirje 27.12.2019
Vuosikymmenen myydyimmät levyt 8raidassa
Itsenäisyyspäivän aukioloajat
Poikkeukselliset aukioloajat 20-25.8.2018
Keikkoja 8raidassa
Vuoden 2016 top 20 myydyimmät levyt 8raidassa

tech
Paytrail