Kytäjä - Kolmos LP
Main Page > Vinyl > Finnish > Pop/Rock
Kytäjä -yhtyeen uusi albumi "KOLMOS" julkaistaan 23.9.2022
Albumi on yhtyeen kolmas ja sen julkaisevat yhdessä Joteskii Groteskii, Panama-levyt sekä yhtye itse. Digitaalisen julkaisun lisäksi albumi tulee saataville vinyylinä, minidiscinä sekä Elcasetina.
Kytäjä on julkaissut aiemmin kaksi albumia. Vuonna 2006 22-Pistepirkon Bone Voyage levymerkillä ilmestynyt c-kasetille äänitetty debyyttialbumi kuvitti maalaismaisemia psykedeeliseksi tunnelmamusiikiksi ja vuoden 2013 "II" esitteli yhtyeen yhä monipuolisempana, sisältäen kokoelman löyhästi meriteemaisia sävelmiä.
Kolmos -albumilla Kytäjän musiikillinen maailmankaikkeus laajenee entisestään, ammentaen niin discosta, hip hopista, ambientista kuin jazzista ja maailmanmusiikistakin. Maalaistunnelmat ovat vaihtuneet eurooppalaisten metropolien neonvalojen välkkeeseen ja sitä myöten yhtyeen groove nilkuttaa omapäisenä entistä syntisempien alakulttuurien tahmaisissa askelmerkeissä.
Kytäjä on Jarno Alhon ja Janne Lastumäen musiikillinen duo. Kytäjä on sekä yhtyeen nimi, että eteläisessä Suomessa sijaitseva pieni kylä, jossa pojat teini-ikäisinä tapasivat ja ystävystyivät. Ja oppivat rokkaamaan hieman. Pimeässä kellarissa perunasäkkien keskellä he menettivät osan kuulostaan mutta oppivat kuuntelemaan.
Noista ajoista on kulunut jo kolmekymmentä vuotta mutta siitä lähtien Alho ja Lastumäki ovat heiluneet tahoillaan niin lavoilla kuin studioissa, etsien täydellistä soundia loistavan epätäydellisillä korvillaan. Kytäjän lisäksi Jarno on niittänyt mainetta masterointi- ja miksaustöillään omalla Alho Audio Mastering -yrityksellään. Janne puolestaan on työskennellyt muusikkona ja tuottajana esimerkiksi Maritta Kuulan, Ville Leinosen, Death Hawksin ja Xysman kanssa.