8raita

Aino & Hajonneet - Kuluneita kaikuja LP

Main Page > Vinyl > Finnish > Punk/HC

Aino & Hajonneet - Kuluneita kaikuja LP
Product code
6430080232659
Manufacturer's code
17.2.2023
UPC
LP
Available
Available 2 pcs
Delivery time from
1-2 days
Delivery costs from
27,90 €
incl. VAT 24,00 %
orig. price
28,90 €
pcs

Punkpop ja voimarock -yhtye Aino & Hajoneet ei ole jäänyt lepäämään vuonna 2021 ilmestyneen debyyttialbuminsa Hullui Unelmii jälkeen, vaan marssi määrätietoisesti studioon jo viime keväänä nauhoittamaan kakkosalbumiaan. Kovan keikkailun rutinoima bändi sai uuden levynsä miksaukset kuntoon kesän aikana ja nyt on aika tarjota esimakua ensi helmikuussa ilmestyvältä Kuluneita kaikuja täyspitkältä.

Perjantaina ilmestyvä uusi Aino-single Tänään täällä on bändin mukaan energisesti ja suoraviivaisesti kulkeva biisi haudatuista haaveista ja unohtuneista unelmista, missä maalataan kaurismäkeläistä maailmankuvaa sähkökitaroilla. Yhtyeen pääasiallinen säveltäjä ja kitaristi Petri Sinkkonen kertoo, että kappale kertoo yksinäisyydestä ja siitä hetkestä, kun tajuaa, että lopulta on ”itsestä kiinni, haluaako ja jaksaako sieltä köysistä vielä pyristellä irti”. Laulaja Aino Laakso on samaa mieltä Sinkkosen kanssa, mutta haluaa painottaa sitä, että itselleen kannattaa olla myös armollinen.

-”Vaikka koenkin, että on hyvä yrittää keskittyä juuri tähän hetkeen, niin menneisyyttä kannata vaan sivuuttaa ja unohtaa, sieltä on hyvä ottaa oppia. Tässä biisissä yks kulma on myös se, että on ihan ok olla joskus paskana”.

Helmikuun puolessa välissä ilmestyvän Kuluneita kaikuja ensimmäiset biisit syntyivät jo debyyttialbumin julkaisun aikoihin. Debyyttilevyn ollessa nopea ja kaunistelematon rykäisy, uudella albumilla energia ja suoruus ovat saaneet rinnalle hieman monisävyisempiä värejä. Särmien terät ovat edelleen kuultavissa, perinteisen suomipunkin ja -rockin kummitellessa taustalla on kuitenkin otettu hieman leveämpää pensseliä käteen niin sävellystyössä, soundivalinnoissa kuin tuotannossakin.

-”Materiaalin runsaus aiheutti ehkä snadisti päänvaivaa jossain kohti matkaa, oli tavallaan monta polkua, minne tää levy olis voinut lähteä. Meillä on ihan järkyttävän erilaisia musiikillisia vaikutteita ja diggailun kohteita keskenämme, ja nyt ehkä annettiin niiden vaan tulla läpi ihan vapaasti. Vaikka välillä teksteissä käydään aika tummissakin vesissä, niin ne ovat asioita, joita me myös haluamme tuoda esille - ja joita meidän mielestä ihmisten olis hyvä joskus kelailla. Mielenterveys, päihteet, koulukiusaaminen - esimerkiksi - on aiheita, joihin vielä nykyäänkin liittyy tiettyä stigmaa ja joista liian helpolla vaietaan”, kaksikko valottaa levyn musiikillista ja sanoituksellista tematiikkaa.

Tänään täällä
Jos sä kuoletkin nuorena
Rakkaus on murhaa
Pinnan alle
Kesä
Juoksuhiekkaa
Aika haihtuu pois
La-la-laa
Tuhat vuotta myöhemmin
Mitä ne haluaa?!
Sairaan kaunis maailma
Vilma Tuulia

tech
tech
Paytrail