Eurooppa 3 - Enkelin siivet CD
Main Page > CD's > Finnish > Pop/Rock
Eurooppa 3 -yhtyeen laulaja/lauluntekijä V.V. Riihiluoma olisi täyttänyt 57 vuotta tänään 18.12.2024, mutta hän menehtyi sairauskohtaukseen kesällä 2020. Tuolloin Eurooppa 3 eli vuonna 2015 alkanutta uutta aktiivikautta, jonka aikana yhtye oli nauhoittanut valmiiksi Enkelin siivet -pitkäsoiton ja sitä juhlistaakseen soitti paluukeikan joulukuussa 2019. Albumia ei ehditty miksata valmiiksi ja V.V. Riihiluoman kuoleman jälkeen pitkäsoitto jäi vuosiksi puolitiehen.
Enkelin siivet -levyllä kuullaan kolmantena biisinä En luovuta koskaan ja sen sanoman mukaisesti V.V. Riihiluoman lesken toiveena oli, että levy viimeistellään ja saatetaan fanien kuultavaksi. Vuonna 2024 levy miksattiin valmiiksi ja nyt se julkaistaan