Salaliitto - Tähtienvälinen LP
Etusivu > Vinyylit > Kotimainen > Pop/Rock
Tähtienvälinen on Salaliiton viides albumi. Levyn äänimaisema on sen nimensä mukaisesti jäisen kuulas, muttei suinkaan etäinen. Kitarat soivat yhtyeelle tuttuun tapaan ilmeikkäästi ja kekseliäästi, maalaten yhtäällä tyyniä laaksoja ja toisaalla sähkömyrskyä. Hypnoottiset arpeggiot ja eloisa rytmiikka ajavat eteenpäin kauniita melodioita ja yllättäviä käänteitä huokuvia kappaleita. Albumin pohjat on äänitetty livenä bändin soittaessa samassa tilassa, mikä kuuluu ajatuksenomaisesti virtaavana ja rentona yhteensoittona. Kuin syvältä alitajunnasta tai unista kumpuavat sanoitukset häilyvät jokapäiväisen elämän vaikutelmien, muistojen ja maagisen välillä.
Sanoitusten ja musiikin luoma arvoituksellinen kudelma pysäyttää kuulijan sijoilleen levyn kahdeksan kappaleen ajaksi. Tähtienvälinen kuulostaa erehtymättömästi Salaliitolta, mutta mukana on uutta kosmisuutta, jossa harvoilla ja hyvin valituilla äänillä ja elementeillä luodaan tiheää tunnelmaa ja suurta avaruutta.
Levyn on tuottanut Salaliitto yhdessä Matti Vasasen kanssa ja Matti on myös miksannut albumin. Tähtienvälinen on äänitetetty Turussa Matti Vasasen studiolla, Säkylässä Pyhäjärven rannalla sijaitsevassa mökissä ja Salaliiton treenikämpällä. Levyn soundimaailmaan on haettu uusia, jopa leikkisämpiä sävyjä syntetisaattoreista, pianosta ja erilaisista rytmisoittimista. Tähtienvälinen on monipuolinen kokonaisuus, joka kuulostaa ajattomalta, juuri siltä miltä Salaliitto kuulostaa vuonna 2026.
Sanoitukset: Ossi Alisaari
Sävellykset: 1., 3. ja 6. Salaliitto
2., 7. ja 8. Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen
4. ja 5. Ossi Alisaari
Sovitukset: Salaliitto
Salaliitto:
Ossi Alisaari - laulu, kitara ja syntetisaattori
Timo Kuismanen - kitara, syntetisaattori ja piano
Raine Hynninen - basso
Tommi Rantamäki - rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu ja syntetisaattori
Miksaus: Matti Vasanen
Äänitys: Matti Vasanen, Timo Kuismanen, Ossi Alisaari ja Tommi Rantamäki
Tuotanto: Salaliitto ja Matti Vasanen
Masterointi: Jarno Alho / Alho Audio Mastering
1. Tähtienvälinen
2. Asteriski
3. Pähkinä
4. Valehtelijat & varkaat
5. Hiljaisuus
6. Lautta
7. Yksi kirjain
8. Jäämeri




