Maailmassa on kaikenlaisia kolminaisuuksia. Eikä pelkästään uskonnollisia, sillä jo muinaiset pakanakansat tunsivat järkiperäisiä kolminaisuuksia. Länsimaisen ihmisen maailmankuvaan erilaiset kolminaisuudet ovat juurtuneet niin sitkeästi, että ne ovat väkisinkin hieman pyhiä.
Jääkiekossa on kolme erää. Filosofien dialektiikassa teesi, antiteesi ja synteesi. Klubilla on bändi, yleisö ja lattia. Aavikossa on kolme jäsentä.
Vuonna 1995 Siilinjärvellä perustettu Aavikko on kuudennella studioalbumillaan tällaisten peruskäsitteiden äärellä. Monopoly palaa edeltäjänsä Okeanoksen eskapistisesta kristallimerestä hikiseen konkretiaan hälyn, vauhdin ja värivalojen keskelle. Albumin tarttuvat melodiat koukuttavat kuin viihdeohjelmien logot tai supermarkettien hyllyrivit. Ote on innostunut, hilpeä ja utooppinenkin. Monopoly on osoitus myös harvinaisesta optimismista. Siinä ei kuulu luotto teknologiaan itseensä, vaan halu käyttää elektronista teknologiaa tienä ihmisen sieluun ja sydämeen.
Singlet Go and Know, Quartal Quatch ja Superdeep Borehole ovat osoitus ”Disco Muysicista”. Se on funktionaalista käyttömusiikkia, sähköisen äänen muotoilua syntetisaattoreilla. Läsnä on taas yksi kolminaisuus: melodia, harmonia ja rytmi, vaikka annettu komento onkin yksinkertainen: “me soittaa, te tanssia”.
