Uusivirta, Olavi - Skorpioni CD
Etusivu > CD:t > Kotimainen > Pop/Rock
Laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirran kahdeksas albumi kantaa nimeä Skorpioni ja se julkaistaan 31.5.
”Skorpioni vaati tavallista pidemmän kypsyttelyajan, tarkemmin sanottuna 36 kuukautta. Siinä ajassa hienostunut goudajuusto alkaa jo tuntua kitalaessa, jälkikaiusta puhumattakaan. Pitkien matkojen ongelma vain on, ettei niiden soisi päättyvän. Levy lähti painoon, mutta laulujen tulo vain jatkui. Pitänee harkita jatko-osaa”, Uusivirta kertoo.
Levyn julkaisua juhlitaan peräti kolmena iltana erikoiskeikoilla Vähikkälän Seuratalolla.
”Edellinen kiertueemme päättyi monien sattumusten kautta yhteen erityisimmistä ja mieleenpainuvimmista paikoista, missä olemme koskaan esiintyneet. Päätimme juhlistaa uuden albumin julkaisua ja aloittaa Skorpioni-kiertueemme samoista idyllisistä maisemista. Vähikkälän perinteikäs Seuratalo Janakkalan kunnassa vihittiin käyttöön vuonna 1939. Nyt, tasan 80 vuotta myöhemmin siellä juhlitaan kesän alkamista ja odotetun tulokkaan syntymää kolmena peräkkäisenä iltana 29.-31.5. suuren kevätjuhlan merkeissä. Toisin sanoen, luvassa on maailman sympaattisimmat minifestarit luonnonkauniissa maalaismaisemassa!” hän jatkaa.
1. E=mc²
2. Ehkä sun on pakko mennä
3. Valtakunta
4. Kesäyön uni
5. Miten mulla meni
6. Lastenhuone
7. Waterloo
8. Sudenkorento
9. Laula, tyttö
10. Huhuu