Eero Raittisen Eldis - Eero Raittisen Eldis CD
Main Page > CD's > Finnish > Pop/Rock
Yhdeksän henkinen Eldis sai alkunsa tammikuussa 2013, kun Eero Raittinen kasasi bändin Saariselän Tunturibluesiin. Homma lähti sen verran hyvin käyntiin, että projektiluonteiseksi syntynyt yhtye jatkoi satunnaista keikkailua. 2015 tuli ajankohtaiseksi suunnitella Eldiksen ensimmäistä albumia. Lähtökohta oli se, että levy tulisi sisältämään ainoastaan uutta, sitä varten tehtyä materiaalia. Levyn sisältö onkin kokonaan bändin itsensä kirjoittamaa, kahta Tuure Kilpeläisen tekemää kappaletta lukuunottamatta. Albumin on miksannut Janne Haavisto ja tuotannosta vastaa Jape Karjalainen.
1. Daga Daga
2. Big D
3. Corporate Voice
4, Slippery Strive
5. Nite Train
6. Boll Weevil
7. If I Wait a While Too Long
8. I Can Deliver
9. Troublemaker
10. Good Conduct
11. Sooner Or Later
12. Lautta